Jos johonkin ruokaan liittyy muistoja, niin korvapuusteihin niitä on päässyt kerääntymään varsin paljon. Lapsuudessani äiti leipoi mielestäni aika usein korvapuusteja ja olimme tietenkin siskon kanssa innokkaasti auttamassa (eli syömässä taikinaa ja tekemässä omia pulla-luomuksia...). Ja meillä tehtiin vain ja ainoastaan korvapuusteja. Joskus saattoi olla pitkoakin, mutta se oli aika harvinaista... Meillä oli iso pirtin pöytä, johon äiti kaulitsi kolme pitkää suorakaidetta. 

Korvapuustit ovat isäni suurta herkkua.  Isä saattaa edelleenkin kotona huokaista kuuluvasti kotiin tullessa, että kukaan ei ollut leiponut korvapuusteja niin niitä piti hakea leipomosta... Kerran annoin isälle joululahjaksi lahjakortin, jolla hän saattoi toivoa vuoden ajan korvapuusteja niin usein kuin halusi. En tosin muista, että olisin niitä pullia lopulta ehtinyt tekemään niin paljon kuin isä olisi ehkä halunnut...

Äidin apu taikinaa tehdessä oli aluksi tärkeää. Hankalinta oli nimittäin löytää taikinaan oikea pehmeys: pehmeästä taikinasta on tuskallista leipoa, mutta lopputulos korvaa tuskan. Kova taikina eli taikina, jossa on reilusti jauhoja, on helppo leipoa, mutta maku ei pääse niin oikeuksiinsa. Näin internetin välityksellä on vaikea antaa taikinaa käsinkosketeltavaksi, joten kokeilemalla löytyy varmasti tapa tehdä.

 Äitini pullataikinassa oli myös pieni juju: sokeri ja munat vaahdotetaan kuohkeaksi ja maito-hiiva-seos sekoitetaan vaahtoon. Taikina saa tästä varsin mukavan koostumuksen ja pullat ovat varsin pehmeitä vielä seuraavinakin päivinä. Hyvä pullataikina myös kohoaa työstettäessä. Muistan kun leivoin kahden ystäväni kanssa laskiaispullia muutama vuosi sitten, ja molempien hämmästys oli suuri, kun taikina jatkoi kohoamista leivottaessa. Huomauttivat siinä myöskin, että olin selkeästi porukan ainoa jolla oli mies. Hyvä pullataikina on selkeästi yhdistettävissä hyvään mieheen... ;) Ainakin tuo ukkoseni himoitsee korvapuusteja. Kuvan puustit kävin tekemässä eräässä kansainvälisten opiskelijoiden illassa, mutta jos saman viikon sunnuntaina niitä oli leivottava kotonakin perherauhan säilyttämiseksi :D

 

5 dl maitoa

50 g hiivaa

2 kananmuna

2 dl sokeria

1 rkl kardemummaa

3 maustemittaa suolaa

n. 900 g (14 dl) vehnäjauhoja

150 g voita

 

Täyte

100 g voita

1 dl sokeria

n. 2 rkl kanelia

 

Voiteluun

kananmunaa

 

Pinnalle

raesokeria

 

Vaahdota muna ja sokeri vaahdoksi joko käsin tai koneella. Liota hiiva kädenlämpöiseen maitoon. Sekoita hiiva vaahdotetun munan ja sokerin sekä kardemumman ja suolan kanssa. Alusta jauhot taikinaan vähitellen. Lisää pehmeä voi jauhojen lisäämisen loppuvaiheessa. Taikina saa olla pehmeää. Alusta taikinaa, kunnes se on tasaista ja irtoaa käsistä sekä kulhon reunoista. Anna taikinan kohota leivinliinan alla noin tunti.

 

Vaivaa taikinaa leivinpöydällä ja jaa se kahteen osaan (tai neljään osaan niin kauliminen onnistuu näppärästi silikonialustan päällä – huomioi silloin kuitenkin että taikinaa ei voi leikata veitsellä!). Sekoita sokeri ja kaneli. Kauli taikinapala suorakaiteen muotoiseksi levyksi ja levitä levylle ensin voi ja ripottele päälle reilusti kaneli-sokeri-seosta. Kääri levy rullaksi, jätä saumakohta alle. Leikkaa rulla vinoin viivoin paloiksi – mielummin pienempiä kuin isompia palasia. Taikina kohoaa aika reilusti! Nosta palat pystyyn kapeampi puoli ylöspäin. Paina sormilla palojen kapea kärki alas pöytään, niin, että leikkauspinnat nousevat ylös. Anna puustien kohota samalla kun teet seuraavat puustit odottamaan. Voitele korvapuustit munalla ja koristele raesokerilla. Paista 225 asteessa 8-10 minuuttia