Joku aika sitten julkaisin ohjeen hunajavohveleihin. Syy hunajavohveleiden tekoon liittyi erääseen koulutehtävään, joka liittyi toiseen Mooseksen kirjaan ja kertomukseen mannasta ja viiriäisistä. Pohdiskelin tuota mannaa varsin paljon ja lopulta mietin, kuinka saisin tehtyä sellaista Raamatun-mukaista mannaa - eli ohutta, rapeaa, korianterin siementen näköistä ja hunajaleivän/kakun/vohvelin makuista. Jotenkin tuo ohut ja rapea unohtui kokonaan suunnittelusta, kun päätin käyttää pohjana mannapuuroa. Taivaan manna oli siis kuitenkin muuta kuin tuntemamme mannasuurimot, mutta ainakin ohje sai siitä sopivan nimen ;)

Tämä herkku on varsin sopiva silloin, kun mannapuuroa on jäänyt yli, mutta miksei puuroa voisi keitellä tätäkin varten. Ohjeesta tulee noin 14 kpl.

 

2 dl mannapuuroa

1 muna

1,5 dl vehnäjauhoja

1 tl leivinjauhetta

0,5 tl jauhettua korianteria

4 tl hunajaa

1 tl vaniljasokeria

 

~0.5- 1 dl maitoa

PAISTAMISEEN: öljyä tai kookosrasvaa

PÄÄLLE: tomusokeria

 

Sekoita leivinjauhe jauhoihin ja sekoita ainekset keskenään. Taikinan tulisi olla lusikoitavaa, muttei liian nestemäistä. Tarkkaile siis maidon määrää. 

Kuumenna öljy sopivaksi ja nostele taikinaa öljyyn ruokalusikalla ja paista kullan ruskeiksi. Nosta munkit talouspaperin päälle valumaan. 

Sihtaa haaleille munkeille tomusokeria ja tarjoa. Parhaimmillaan hieman lämpiminä.