Jonkun aikaa sitten televisiosta tuli aina samaan aikaan Rachel Rayn ruokaohjelma. Aluksi ärsytti, mutta lopulta tykästyin hänen tapaansa tehdä ruokaa. Ja hän teki hyvin hyvin usein hampurilaisia ja hyvin erilaisia. Joskus lapsena teimme itse hampurilaisia, eli jotain sämpylöitä ja ohuita jauhelihapihvejä. Niitä tehtiin joskus lauantai-iltaisin kun katsottiin Bumtsibumia tai jotain muuta. 

Kun tarpeeksi monta kertaa katsoi Rayn hampurilaisia, alkoi tuntua että pitää sitä itsekin. Hienoahan se olisi, jos saisi tehtyä pihvin lisäksi itse sen sämpylän, mutta mielestäni itsetehdyistä sämpylöistä tahtoo tulla liian pieniä ja kiinteitä. Kerran syntymäpäiväni kunniaksi äiti leipoi netistä löytämäni ohjeen mukaisesti hampurilaissämpylöitä ja ne olivat ihan hyviä. En vain enää muista mistä ohjeen otin, enkä ole jaksanut ryhtyä leipomaan tarpeeksi ajoissa saadakseni omia sämpylöitä. Nämä on kyllä melkoista pikaruokaa, etenkin kun käyttää valmiita sämpylöitä - löytyvät ainakin useimmiten samasta hyllystä kuin esipaistetut patongit.

Täytteitähän voi kukanenkin laittaa niin paljon tai vähän kuin tahtoo. Meillä täytteeksi on vakiintuneet cheddar-juusto, pekoni, salaatti, tomaatti ja hampurilaiskastike. Joskus paistan vähän sipulia pekonin jälkeen pannulla, hyvää sekin.

Ja vaikka itse tehdyt hampurilaiset ovat ihan hurjan hyviä, ei ole Kauppuri 5:n hampurilaisten voittanutta!

Tällä ohjeella olen tehnyt pihvit yhdelle naiselle ja kolmelle hyvin syövälle miehelle.

 

600 g naudan jauhelihaa (n. 100-150 g / syöjä on aika hyvä)

1 sipuli raastettuna

1 yksikyntinen valkosipuli raastettuna

reilusti mausteita: juustokuminaa, chilimausteseosta, paprikaa, pippuria...

persiljaa kuivana tai tuoreena

suolaa

 

Liha kulhoon, raasta päälle sipulit (menee kaikki nesteetkin mukaan), lisää mausteet ja sekoita taikinaksi. Jaa taikina neljään osaan kulhossa ja kouraise yksi osa kerrallaan ja pyöritä ensin palloksi, sitten litistä ja muotoile. Pihvien reunat kannattaa jättää paksummaksi kuin keskiosa, silloin pihvi paistuu tasaisesti. Paista kuumalla pannulla, kääntele varoen eikä liian usein. Itse olen mennyt tuntuman kautta paistoajassa, ei liian kauan mutta ei liian vähänkään aikaa ;) Meillä lisätään cheddar-juusto paiston loppuvaiheessa pihvin päälle hieman sulamaan.

Lämmitä hampurilaissämpylät uunissa varoen hieman rapeiksi ja täytä hampurilaiset mielesi mukaan. Nautitaan mahdollisesti ranskalaisten perunoiden ja kola-juoman kera.