Minulla on ystäviä, joiden kanssa puhumme usein ruuasta. Ystäväni Hannen kanssa olemme kuitenkin vieneet keskustelun uusiin ulottuvuuksiin suunnittelemalla kuukausia etukäteen seuraavan tapaamisemme ruuat. Näemme sen verran harvoin nykyään, että ihan koko ajan emme ole ruokaa suunnittelemassa. Suosikkimme on ollut peruna gnocchi, mutta tällä kerralla aikaa oli sen verran vähän että päädyimme toisenlaiseen ruokaan.

Tämän ohjeen bongasin telkkarista, Market Kichen- nimisestä ohjelmasta. Ja koska pata oli niiin hyvää, päätin kertoa tästä muillekin. 

Muokkasimme ohjetta sen mukaan, mitä Hannen kaapista löytyi. Purjon tilalta laitettiin kaksi punasipulia, lantun tilalta muutama nauris, kukkakaalin sijaan laitoimme parsakaalin vartta ja purkkitomaattien sijaan ihan vaan tomaattimurskaa. Mietin, että pataan sopisi lisäksi vaikka peruna, kesäkurpitsa, munakoiso tms.  Alkuperäisessä ohjeessa ollut paistoaika ei riittänyt saamaan porkkanoita ja nauriita pehmeäksi - tai siis minun makuun pehmeäksi, joten kannattaa tarkkailla tilannetta. Myös nesteen määrää kannattaa tarkkailla, mutta kannattaa huomioida että padan päälle tulevat skonssit imaisevat ihanasti padan nestettä itseensä :P Ja vielä uskoisin, että pienellä tuunauksella ruuasta saa varmasti vannoutuneen lihansyöjänkin tyytyväiseksi.

 

1 rkl oliiviöljyä

valkosipulin kynsi tai pari pilkottuna

1 punainen sipuli isoina paloina 

2 purjoa silputtuna 

225 g lanttua palasina

3 porkkanaa silputtuna

½ kukkakaalia, kukinnot eroteltuna

400 g purkkitomaatteja

60 g punaisia linssejä

n. 3 dl kasvislientä

(1 tl tabascoa)

2 tl silputtua timjamia

 

Päälle:

225 g jauhoja

1,5 tl leivinjauhetta

0,5 tl suolaa

60 g voita

125 g (cheddar) juustoa raasteena

2 rkl rouhittua salviaa, basilikakin käy

1 muna, kevyesti vatkattuna

0,85 – 1 dl maitoa

 

Kuullota sipulit öljyssä isolla pannulla. Lisää purjo, lanttu ja porkkanat ja ruskista 2-3 minuuttia. Lisää kukkakaali, tomaatit pilkottuna ja linssit. Sekoita hyvin. Lisää liemi, mahdollinen tabasco ja timjami ja nosta lämpö niin että seos kiehuu. Lisää tarpeen mukaan suolaa ja pippuria. Kaada uunin kestävään vuokaan ja peitä foliolla. Paista 40-60 min 180'C, kunnes vihannekset ovat melkein pehmeitä - tarkkaile siis tilannetta loppuvaiheessa!  Ota vuoka uunista

 

Lisää lämpö 200’C ja tee skonssit: sihtaa jauhot, leivinjauhe ja suola kulhoon. Lisää voi ja nypi sekaisin. lisää mukaan 3/4 juustosta ja salvia. Sekoita toisessa kulhossa muna ja maito. Sekoita nestettä kuiviin aineisiin kunnes taikinasta tulee pehmeä taikina (kaikkea nestettä ei tarvi!). Kaada taikina jauhotetulle alustalle ja pyörittele tasaiseksi. Pyörittele taikinasta 1 cm paksu tanko, leikkaa n. 5 cm paloiksi ja pyörittele palloiksi (jos vuoka on iso, kannattaa pyöritellä palloksi ja painelle hieman ohuemmaksi). Lisää pallot vihannesten päälle niin ettei niiden väliin jää rakoja. Voitele pallukat jäljelle jääneellä muna-maidolla ja lisää päälle loput juustosta. Paista 15 min tai kunnes päällinen on noussut ja kauniin ruskea.