Kuten olen saattanut mainita, meillä on siis tavarantoimittaja Valiolta ja hänen kauttaan saamme tuotteita joskus enemmän kuin olisi tarpeen. Mustapekka-ruokakerma on tahtonut jäädä käyttämättä, vaikka olenkin pippurin ystävä. Niinpä eräänä päivänä etsiskelin, että mihin tuon kerman käyttäisin ja Valion sivuilta löytyikin sopiva ohje: täytetyt sarvet. Nämä kyllä katosivat todella nopeasti parempiin suihin - ja olivat kyllä varsin maukkaita vielä seuraavanakin päivänä :)

Ohjeeseen kelpaa varmasti ihan minkälainen ruokakerma tahansa, mutta ainakin tuosta pippurista tuli hyvä maku. Taikina oli muuten tosi helppo käsitellä! Osan vehnäjauhoista voisi varmasti korvata jollain leseillä tai kaurahiutaleilla. Meillä täytteeksi meni kinkkua kuutioina ja rouheaa sinappia sekaisin - joku juusto ja paprika olisi voinut olla myös hyvä vaihtoehto. Sarvista tuli mielestäni aika isoja, joten ensikerralla ajattelin jakaa taikinan kahden osan sijaan kolmeen.

Tästä ohjeesta tuli 16 kpl.

1 prk (2,5 dl) maustettua ruokakermaa

1/2 palaa (25 g) hiivaa / 1 pss kuivahiivaa

1 tl sokeria

6 dl vehnäjauhoja

1/2 dl juoksevaa rasvasekoitetta 


Täyte: kinkkua kuutioina ja sinappia        

Voiteluun: muna

Päälle: juustoa, seesaminsiemeniä, unikonsiemeniä... 

 

Lämmitä ruokakerma hiivalle sopivaksi (kädenlämpöinen normihiivalle, lämpimämpi kuivahiivalle) ja murenna hiiva lämpimään kermaan (sekoita kuivahiiva jauhoihin). Lisää loput ainekset ja alusta kiinteäksi taikinaksi. Anna kohota kaksinkertaiseksi.

 

Jaa taikina kahteen tai kolmeen osaan ja kaulitse pyöreiksi levyiksi. Jaa 8 palaan ja laita täyte leveään päähän. Pyöritä sarviksi leveästä päästä alkaen. Voitele sarvet munalla ja ripottele päälle seesaminsiemeniä tai juustoa. Paista 225’C n. 10 min.