Löysin tieni syyskuun ruokahaasteeseen, jonka aiheena oli "Vegaani tulee kylään". Aihe on ollut minulle viimeaikoina ihan todellista, kun muuan opiskelukaverini on siirtynyt lakto-ovosta vegaaniksi. Kiinnostun aina uusista ruokavalioista ja teen mielelläni jotain semmoista mikä sopii mahdollisimman monelle. En siis saanut tuota haastetta mielestäni vaan ryhdyin samantien suunnittelemaan, mitä voisin tehdä kun Hönde oli tulossa seuraavana päivänä kylään.

Tämän kakun ohje on isoäidiltäni ja olen nimennyt sen Nahkanivan maustekakuksi. Nahkaniva on isoäitini mökin nimi, ja kakkua oli aika usein mökillä kun siellä lapsena olimme. Sain ohjeen tähän mehevään kakkuun ja olen sitä useamman kerran tehnytkin. Alkuperäisessä ohjeessa on 1 dl maitojauhetta ja 3 dl vettä, mutta jos vaihtaa tuon seoksen maitoon, ei rakenne ole ihan sama. Maitojauhe tuo kakkuun kuohkeutta, jonka voisi saada aikaan myös kananmunalla. Miten siis saada aikaan kuohkeus ilman em. tuotteita?

Olin jo aiemmin etsinyt ohjeita, joissa käytetään pellavansiemenrouhetta. Rouhetta voi käyttää kananmunan korvikkeena (1 rkl / kananmuna), mutta kuinka korvata olematon kananmuna. Siinäpä pulma. Siispä laitetaan pellavansiemenrouhetta sen verran kun tuntuu ja toivotaan parasta. Aika hyvin meni, sillä kakku oli mukavan kuohkeaa. Mehevyys kakkuun tulee puolukasta tai omenasta, joten aika ajankohtainen kakku on kyseessä. Itse käytin viimevuotista puolukkasurvosta, joskin pidän ehkä enemmän omenasta...

Alkuperäisessä isoäidin ohjeessa on siis pellavansiementen tilalla 1 dl maitojauhetta + 3 dl vettä ja öljyn tilalla 1,5 dl voisulaa.

 

Nahkanivan maustekakku

4 dl vehnäjauhoja

2,5 dl sokeria

2 tl kuivattua inkivääriä

2 tl kanelia

1 tl neilikkaa tai kardemummaa

1,5 tl soodaa

1 dl pellavansiemenrouhetta

2 dl puolukka- tai omenasurvosta (jos on makeutettua, niin ainakin puoli desiä vähemmän sokeria)

2,5 dl vettä tai puolukka/omenamehua

1 dl öljyä

 

Sekoita kuivat aineet keskenään, lisää nesteet ja sekoita nopeasti sileäksi. Kaada korppujauhotettuun (öljyllä siveltyyn) ~1,5 litran vuokaan ja paista 175'C 45 min.

 

Entä maku sitten? Ainakin yksi vegaani suosittelee. Eikä lihansyöjätkään haukkuneet :)